ArgénteKuvagalleriaPerustiedot
LuonnekuvausAada on reipas ja hieman jekkuileva tamma. Se osaa tarpeentullen olla hyvinkin ponimainen ratsastettava. Jos kentän vieressä on esim. pieni puska, tamma jaksaa kierros toisensa perän luulla että siellä on sapelihammastiikeri ja lähteä aina samassa kohtaa laukkaan. Myös esim. maastossa tamma säikkyy aina välillä jotakin, osittain ihan vain huvin vuoksi. Esteillä Aada on erityisen taitava, ja se vain kehittyy koko ajan huimaa vauhtia. Hoidettaessa Aada saattaa hieman steppailla paikoillaan, mutta ihan kiltti se kuitenkin loppujen lopuksi on. Aina ei meinaa oikein suu aueta kuolaimille, mutta muita ongelmia ei tamman kanssa ole. Aada saattaa tosin keksiä kaikenlaisia pieniä jekkuja hoitajan pään menoksi. Tarhassa tamma purkaa mielellään energiaa laukkaspurteilla. Jos Aada huomaa aidassa matalan/heikon kohdan voi olla varma että pian tamma onkin jo aidan väärällä puolella. Se on oikea mestari karkaamaan niin tarhasta kuin myös omasta karsinastaan. Sukutaulu
Kilpailukalenteri
Jälkeläiset
CopyrightUlkoasu © Tidamin KopiointisivutKuvat © Kathyliini |